• Ajaminen

    Reetusta tulee ajoponi!

    Sillä hetkellä, kun istuin ensimmäisen hevoseni Pennin kärryille, menetin sydämeni ajoharrastukselle. Penni oli amerikanravuri, jonka kanssa rytyyttelin menemään kaikki maastot läpi, mitä lähitienoilta keksin. Painelimme menemään pitkin Pohjanmaan pitkiä, tasaisia peltoteitä vailla huolta huomisesta. Hevoset jäivät opintojen vuoksi, ja myöhemmin aikuisiällä kärryille palaaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Jos mieli takaisin hevosten pariin, pääkaupunkiseudulla ainoa vaihtoehto tuntui olevan ratsastuskoulu. Sinne meninkin ja ajoharrastuksesta jäi jäljelle vain säännöllisin väliajoin esittämäni haikea huokaus: voi, jos vielä joskus. Kun päätin ostaa ensimmäisen oman ratsuponini, olin jo niin sulautunut ratsumaailmaan, että laskin vain bonukseksi sen, jos poni olisi ajo-opetettu. Pepe ei ollut eikä se missään nimessä olisi ajohommiin sopinutkaan. Reetusta sen sijaan jo kasvattajalla oli kuvia,…

  • Reetun elämä

    Tampereen Hevoset-messut kutsuvat!

    Tänä vuonna jätin Helsinki Horse Fair -messut väliin ja päätin niiden sijaan suunnata Tampereen hevosmessuille. Siellä tuntuu olevan ohjelmaa ja muuta nähtävää pökerryttävän paljon! Koska minusta ei parhaalla tahdollakaan saa kisaintoilijaa, jätän kisakatsomot suosiolla väliin ja keskityn sen sijaan klinikoihin ja muuhun messutarjontaan. Lauantain pyhitän ratsupuolen jutuille ja sunnuntaina tutustun raviurheilun maailmaan. Erityisen mielenkiintoista on kuulla ja verrata sekä ratsu- että ravipuolen paneelikeskusteluja hevosten hyvinvoinnista. Messuilla riittäisi ihmeteltävää viikonlopun jokaiselle minuutille, mutta tällaisen ohjelman olen alustavasti suunnitellut. Varaan kuitenkin oikeuden jäädä suustani kiinni juttelemaan tuttujen kanssa tai innostua jostain ihan muusta kuin mitä olen etukäteen ajatellut! Lauantai 6.4.2019 09:45-10:10 Ohjasajo – monipuolisuutta hevosen valmennukseen 10:00-10:45 Monimuotoinen maastakäsittely -klinikka 11:00-11:25 Mikä…