Pihatto,  Yleistä

Keskitalven tunnelmia pihatossa ja muita kuulumisia

Arki pihatossa on asettunut uomiinsa ja olemme Reetun kanssa eläneet ensimmäistä yhteistä talveamme. Syksy oli poikkeuksellisen helppo, koska oli niin kuivaa ja lämmintä. Pääsimme mukavasti maastoilemaan ja pihaton pohja oli hyvässä kunnossa koko syyskauden. Ajattelinkin nyt jakaa vähän tuntemuksia siitä, miltä pihattoelämä tuntuu näin keskellä lumista sydäntalvea.

Loimia! Lisää loimia!

Trinity-loimi ja mököttävä poni, joka ei ollut valmis palaamaan laumaansa lenkin jälkeen.

Talven tullen oli aika hyvästellä toukokuusta jatkunut huoleton loimettomuus ja hommata Reetulle kasa talvitakkeja. Eihän se klippaamattona, nuorena ja pullukkana helposti palele, mutta en nuku öitäni hyvin, jos ulkona pakastaa kovasti tai taivaalta sataa räntämöhnää eikä ponilla ole takkia.

Toki hevoset pääsevät pihatossa suojiin halutessaan, mutta harvemmin ne viihtyvät niissä oma-aloitteisesti (mikä ehkä kertoo, että niillä on kaikki hyvin. Koska en kuitenkaan osaa olla stressaamatta kotona 40 kilometrin päästä tallilta, loimitan). Loimittamisen hyvä puoli on se, että hevonen pysyy puhtaana ja on helppo laittaa kuntoon ennen liikuttamista. Talvella ei kannata täyskarvaista hevosta suotta pestä lutrata, joten mieluummin pesen tarpeen vaatiessa loimia. Pihattosoppariimme sisältyy yksi loimenvaihto päivässä tallin puolesta, joten pelkkien loimien takia ei tarvitse rientää tallille joka päivä.

Aiemmin ostamani Hööksin Trinity on osoittautunut mainioksi vaihtoehdoksi viimaisille tai sateisille päiville, kun lämpötila on lähellä nollaa. Trinity ei lupaustensa mukaisesti hierrä edestä. Hommasin siihen vielä irrotettavan kaulakappaleen, joka on ajanut asiansa mainiosti sateisina ja tuulisina päivinä.

Hankin samalta merkiltä myös paksumman 100 gramman version ja kylmempien päivien varalle 200 gramman halpistoppaloimen Puuilosta. Jos Reetu hikoilee lenkin aikana, kuivattelen sen ensin Pepeltä perityltä fleece-loimella, ennen kuin palautan ulkoloimen kanssa pihattoon.

Koska Reetun liikunta on vain harvoin sellaista, että hikoaisi merkittävästi, klippaamista en ole edes harkinnut. Ne kerrat, kun on tarve kuivailla Reetua ennen ulkoloimen pukemista, ovat niin harvassa, että voin silloin kyllä odottaa.

Reetun paino ja ruokinta

Lumileikkejä pellolla. Kuva: Mari Jokelainen / Chevalinnin FB-sivu

Siitä lähtien, kun Reetu tallusti ulos trailerista tuoreiden kesäkilojensa kanssa, olen suhtautunut siihen metabolisena ponina. Kaulan orastava ihraniska ei ollut normaalia pulleutta, vaan varoitusmerkki pinnan alla muhivista ongelmista. Pihattoelämässä eniten huolestuttikin, mitä Reetun painolle tapahtuu, kun ruokaa on tarjolla 24/7.

Enää en ole niin huolissani. Reetu ei ole merkittävästi lihonut pihatossa, mutta valmentajani totesi jokin aika sitten, että lihasmassaa se on kyllä saanut. Kun ruokaa on tarjolla koko ajan, syöminen ei edes ole Reetulle enää kaikki kaikessa. Usein Reetulla on ihan muita bisneksiä menossa, kun tulen tallille: se leikkii, torkkuu tai voi vaikka baanattaa laumansa kanssa täyttä laukkaa rataa ympäri. Liikaa mahaa sillä on vieläkin, mutta en usko, että siitä ikinä Pepen kaltaista hoikkeliinia tuleekaan. Pepen suvussa oli mm. arabia ja täysiveristä, Reetu taas on niin connemara kuin connemara olla voi.

Reetun ruokinta on ennallaan eli syötän sille kivennäistä, chiasiemeniä ja suolaa. Lisäksi olen nyt talvipakkasten tullen juottanut sille mash-vettä liikutuksen jälkeen varmuuden vuoksi. Joskus maistuu, joskus ei, ähkyä ei ole ainakaan tullut. Pihatossa on vesiautomaatti, jossa on aina puhdasta vettä tarjolla.

Hei, me urheillaan!

Osaan urheilla ilman ihmisiäkin, t. Reetu (Kuva Mari Jokelainen / Chevalinn-tallin FB-sivu)

Kuluneen talven aikana olen osin olosuhteiden pakosta (metsästyskausi, pimeys, työkiireet) maastoillut vähemmän, mutta treenannut maneesissa enemmän. Olen palannut takaisin säännöllisille tunneille ja joka toinen viikko ratsastan itse, joka toinen viikko valmentaja.

Aiomme työstää mm. ravinostoja paremmaksi, koska Reetu nostaa ravin kankeasti hypähtämällä eikä todellakaan ponnista takaosastaan koko kropan läpi. Ravi itsessään on lennokkaampaa ja reippaampaa kuin ennen, mutta maneesissa matkanteko loppuu helposti. Reetu reagoi kaikkeen uuteen, ihmeelliseen tai potentiaalisesti epämukavaan pysähtymällä. Poni on mestari säästämään voimiaan ja pysähtelystä pitäisi hiljalleen päästä eroon.

Hyytyminen on ratsastajan kannalta turvallinen vaihtoehto, mutta ei Reetun terveyden ja ratsutulevaisuuden kannalta paras mahdollinen. Fyysisesti kipeältä Reetu ei vaikuta ja kun sillä on motivaatio kunnossa, se liikkuu kuin mikä tahansa normaali poni. Se tuli todettua viimeksi viikonloppuna maastossa ja pelloilla, niin reippaasti ja kevyesti se eteni.

Totesimme viime tunnilla valmentajan kanssa, että nyt olemme päässeet porkkanan voimin niin pitkälle kuin mahdollista. Tarkoitus ei ole kouluttaa Reetusta kolikkoautomaattia, joka liikkuu viisi askelta ja vaatii sitten lisää polettia koneeseen liikkuakseen lisää. Nostamme seuraavalla tunnilla kriteeriä ihan perinteisin konstein, painetta ja sen poistoa siis kehiin. Reetu on nyt valmis siihen, että voimme edellyttää siltä halutussa askellajissa liikkumista, kunnes toisin pyydetään – muuallakin kuin maastossa, siis.

Koitan hillitä itseäni, etten hehkuttaisi liikaa poninomistajan autuutta, mutta olen edelleen hirveän iloinen ja kiitollinen Reetusta. Olen ratsastanut hangessa elämäni ensimmäistä kertaa, kiertänyt yksin ratsain tallia ympäröivää pururataa, suunnitellut kesäleirille lähtöä ja tehnyt sellaisia normaalin hevosenomistajan asioita, joita en ennen pystynyt. Nyt Etelä-Suomessa on jopa kunnon hanki, kun aiemmat talvet olivat lähinnä jäätikköä! Elän nyt sellaista hevoselämää, josta olen koko ikäni haaveillut. Täydellisyyttä ja glamouria en koskaan tavoitellutkaan, vaan mukavaa yhdessä tekemistä oman karvakorvan kanssa.

Reetu ja avomieheni tapasivat viimein toisensa jouluna.

2Herättikö tämä ajatuksia? Ota kantaa somessa!

2 Comments

  • Liisa

    Kuulostaa kyllä niin ihanalta. Onnea ja viisautta on se, että tietää mikä sopii itselle ja mitä itse haluaa ja sitten pyrkii siihen. Ja Reetu ja sinä taidatte sopia toisillenne kuin nenät päähän. Kerrassaan mahtavaa!

    Nämä lumihanget houkuttelevat nyt niin paljon että tuntuu ihan kidutukselta istua toimistossa. Onneksi pian on viikonloppu ja pääsee maastoilemaan. Meillä on vihdoin tilsakumit alla, sitä on odotettu!

    Teillä ei ilmeisesti ole pihatossa samanlaista loimenremipimisongelmaa kuin meillä? Pakko hankkia vähintään 1200 denierin loimia, muut ei tunnu kestävän ollenkaan. Ja niihinkin suihkuttaa etikkaa päivittäin 🙂

    • piia

      Kyllä me ollaan Reetun kanssa tultu hyvin juttuun, en tiedä voisiko hevonen enää tuntua passelimmalta. Molempien suosikkipuuhaa on lähteä vaan jonnekin maasta käsin käveleskelemään ja hölkätä rinnakkain, kun tulee hyviä suoria. Eilen käytiin yli tunnin lenkillä ja päädyin itsekin kahlaamaan lopulta hangessa. Siinä kasvaa omakin kunto. 😀

      On meilläkin pihatossa vähän loimia revitty, mutta Reetun loimet on säästyneet toistaiseksi pahimmalta. On niissä joitain yksittäisiä pikkureikiä, mutta en oo vielä paikaillut, kun ovat olleet sellaisissa paikoissa, ettei vedenpitävyys ole kärsinyt. Ajattelin kokeilla niihin Pallurablogin vinkkiä höyrynsulkuteipistä. https://pallurablogi.blogspot.com/2019/01/talliniksi-ulkoloimen-paikkaaminen.html

      Totta kyllä, että näillä keleillä on ollut tuskallista istua vähäinen valoisa aika toimistolla tai ylipäänsä koneen ääressä. Edes kesähelteillä ei harmittanut näin paljon. Hyvä, että saitte tilsakumit, niin pääsette ottamaan hankilaukoista kaiken ilon irti viikonloppuna! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *