Matkaratsastus

Kiitos, Lieto!

Lauantaiaamuna pakkasimme suunnitelman mukaisesti Muulin ja Reetun traileriin ja lähdimme Lietoon ratsastamaan matkaratsastuksen helpon luokan. Kaisa julkaisi juuri pitkän ja perusteellisen raportin blogissaan, ja suosittelen pomppaamaan sinne, jos haluat lukea tarkemmin päivän tapahtumista.

Olisi hölmöä toistaa samat jutut toiseen kertaan, joten omalta osaltani keskityn vastaamaan kysymyksiin, joita minulta kysyttiin ennen, kisojen aikana ja jälkeen. Lyhyesti sanottuna päivä oli ihana, Reetu löysi oman lajinsa emmekä saaneet hyväksyttyä suoritusta. Jalustimeni hajosi loppumetreillä, mutta olisimme kaikesta huolimatta olleet vähän liian hitaita ja sykkeet liian korkealla.

Miksi halusit lähteä matkaratsastuskisoihin?

Vielä muutama viikko sitten en tiennyt matkaratsastuksesta juuri mitään. Olin toki joskus kuullut, että matkaratsastus on vähän kuin pitkän matkan maastoilua, mutta en tuntenut ketään lajin harrastajaa.

Kun luin Kaisan blogista, millaista Urjalan kisoissa oli ja ettei ykköstason luokkaan ole vaikea päästä mukaan, innostuin lajista todella paljon. Pitkät hölkkäpätkät mukavissa maisemissa kuulostivat ihan Reetun ja minun jutulta.

Asiat johtivat toiseen ja yhtäkkiä olimme Liedossa Muulin ja Kaisan kaveriratsukkona. Kiitos vielä Kaisalle, joka järjesti kaiken ja kuskasi koko konkkaronkan paikan päälle! Osallistumisen helppous oli yksi syy lähteä matkaan.

Miten uskalsit lähteä mukaan treenaamattomalla hevosella?

Reetu ei ollut matkaratsastusta ajatellen täysin treenaamaton – mitäs muutakaan teemme kuin maastoilemme vaihtelevissa maisemissa useita kertoja viikossa. Se, mikä meiltä puuttui, oli pitkän matkan yhtäjaksoiset hölkät ja laukat (siis kilometrikaupalla jompaa kumpaa). Se ei olisi välttämättä haitannut normaalilla säällä, mutta 27 asteen helteessä 19 kilometrin matka oli hevosille rankka.

Kisaan sisältyy eläinlääkärintarkastus ennen ja jälkeen, mikä myös rohkaisi osallistumaan. Jos Reetu olisi vaikuttanut huonokuntoiselta, emme olisi saaneet lähtölupaa. Olin päättänyt, että jos Reetun kunto loppuu kesken, keskeytän kisan tai hölkkään vierellä – kisoissahan on ihan ok taluttaa hevosta, kunhan maaliviivan ylittää ratsain. Kaisa oli samoilla linjoilla: emme todellakaan lähteneet rääkkämään hevosia, vaan kisaamaan niiden ehdoilla.

Eläinlääkäri oli lopuksi sitä mieltä, että olisimme jo parin kuukauden päästä valmiita seuraaviin kisoihin ja että oli lähinnä kovan helteen syytä, ettemme päässeet ihanneaikaan. Loppupeleissä Reetu oli siis ihan hyvässä kunnossa ylipainostaan huolimatta, josta toki pyrimme nyt aktiivisesti eroon.

Mitä jalustimelle oikein tapahtui?

Heh, jalustimeni taisi sulaa helteessä, kuten kävi myös Aiverin ratsastushousujen geelipaikoille (sulin niistä vähän kiinni satulaan, mikä teki keventämisestä nihkeää)! Vanha jalustin tuli tiensä päähän ja murtui 15 kilometrin keventelyn jälkeen. Onneksi se ei kuitenkaan napsahtanut yhtäkkiä poikki vaan alkoi painua vinoon. Vinkki 1: tarkista jalustimen kunto, kun lähdet pitkälle reissulle.

Jos Reetu olisi ollut pirteä, olisin hölkytellyt loppumatkan harjoitusravissa. Siinä helteessä Reetun osoittaessa ensimmäisiä kunnon väsymisen merkkejä päädyin ainoaan mahdolliseen ratkaisuun: annoin Muulin ja Kaisan jatkaa matkaa ja talutin Reetun maaliin viimeiset kolmisen kilometriä. Ennen maalilinjan ylitystä poikkesimme syvässä yhteisymmärryksessä puskapissalle. Mikäs kiire siinä enää, muut menivät jo! Vinkki 2: älä lähde ratsaille, jos on hirveä pissahätä! Tuntuu pahalta.

Mitä mieltä Reetu oli matkaratsastuksesta?

Kuten osasin vähän jo odottaa, Reetu on syntynyt siihen hommaan. Se kuitenkin yllätti, miten ammattimainen Reetu oli. Hölkyttelimme Muulin takana, rinnalla ja kaukana edessä – Reetu vain ravasi korvat hörössä, välillä pärskähdellen ja ympäristöään uteliaasti tutkien. Huoltopisteillä se hoksasi heti homman jujun, ryysti ämpärillisen vettä, otti kaiken avun vastaan ja jatkoi hölkkää. Ratsastin pitkin ohjin kuolaimettomilla ilman raippaa ja annoin Reetun päättää vauhdin.

Reetun sykkeet olivat korkealla lenkin jälkeen, mistä juttelin eläinlääkärin kanssa. Kerroin, etten ollut yhtään patistanut Reetua vaan antanut sen mennä ihan oman kuntonsa mukaan. Vinkki 3 suoraan eläinlääkäriltä: ei kannata luottaa hevosen omaan arvioon omasta kunnostaan. Ne eivät välttämättä itsekään tajua siinä tilanteessa väsymystään! Siihen ansaan kuulemma moni matkaratsastaja astuu.

Sykkeet olivat korkeat myös siksi, että jouduimme tarkistukseen varsin nopeasti maaliin saapumisen jälkeen ja Reetu päätti vielä piehtaroida eläinlääkärin jalkojen juuressa. Piehtarointi nostatti sykkeet tilapäisesti ja eläinlääkäri totesi myöhemmin, ettei koko mittauksella ollut sen vuoksi oikein mitään arvoa. Puolen tunnin kuluttua sykkeet olivat 60 ja ennen kotiinlähtöä 50, eli kaikki hyvin! Vinkki 4: älä anna hevosen piehtaroida eläinlääkärintarkastuksessa.

Aiotko jatkaa kilpailemista matkaratsastuksessa?

Vaikka Liedossa kannustettiin lähtemään Reetun kanssa jo tämän syksyn kisoihin, odotan ensi kesään ja treenaan paremmin. Silloin edes yllättävät ääriolosuhteet, kuten helle, eivät ole ongelma. Se on hevoselle reilumpaa kuin viedä se kisatilanteessa äärirajoille. Vinkki 5: valmistele hevonen kisoihin niin, ettei kisatilanne ole sen rankin treeni.

En usko, että lähdemme ikinä 50 kilometrin matkoille tai ylipäänsä ykköstasoa vaativampiin kisoihin. En ole ostanut Reetua kisahevoseksi eikä kisaaminen missään lajissa kiinnosta minua pidemmän päälle. Kerran, pari kesässä helppojen luokkien kisat olisivat kyllä mukavaa vaihtelua arkeen: selkeästi merkittyjä maastoreittejä kauniissa maisemissa ja hyvässä seurassa. Mikä voisi olla parempaa?

Millainen Muuli oli matkakaverina?

Koska Muuli on somejulkkis, tätäkin on kysytty paljon. Muuli oli rauhallinen, symppis ja todella pro matkantekijä. Se oli kiltti ja hyväkäytöksinen, tyyni kisapaikalla eikä säikkynyt matkan varrella mitään. Erittäin mukava tyyppi kaikin puolin!

Reetun ja Muulin askellajit osuivat hyvin yksiin, niin ettei kumpikaan ollut selvästi toista nopeampi tai hitaampi. Muulin kestävyyskunto oli Reetua parempi, koska se ei pahemmin edes hionnut matkan aikana. Reetulle matka oli rankempi, mutta sitä osasin toki odottaa.

Reetu ja Muuli suhtautuivat toisiinsa välinpitämättömästi, kuten ensimmäisellä tapaamiskerralla. Iltaa kohden Reetu taisi vähän ärsyyntyä koko Muuliin ja näytti sille pari kertaa hampaita aika rumasti. Kisaamisen kannalta oli hyvä juttu, ettei suhde olekaan liian läheinen. Silloin toinen voi jäädä vähän jälkeen tai hävitä vaikka kokonaan maisemista, ilman että syntyy kriisiä.

Miten Reetu voi nyt?

Komistus. 🙂

Reetu voi kisojen jälkeen hämmästyttävän hyvin, vaikka päivä oli matkoineen pitkä ja rankka! Kisoja seuraavana päivänä se oli ihan samanlainen kuin normaalia vähän rankemman maastolenkin jälkeen. Se tuli iloisena vastaan, söi, joi ja liikkui normaalisti. Aivan aluksi se vähän tahmaili taluttaessa (luultavasti myös tallille saapuneiden alpakoiden takia), mutta innostui sitten ja eteni todella hyvässä käynnissä.

Kiitos Reetun hyvästä palautumisesta kuuluu tallikavereilleni, jotka nappasivat Reetun suoraan trailerista, juottivat sen ja veivät reilun kilometrin mittaiselle iltakävelylle. Itse olin niin huonovointinen, että olisin todennäköisesti pyörtynyt, jos olisin itse lähtenyt taluttamaan Reetua yhtään minnekään. Vinkki 6: muista huolehtia myös itsestäsi esim. syömällä tai juomalla, muuten et jaksa pitkää päivää loppuun asti.

Tulevien päivien aikana aion kävelyttää Reetua paljon. Kysyin lähtiessä eläinlääkäriltä ohjeita, miten hoitaa Reetua kisan jälkeen. Hevosta ei saa kuulemma ainakaan missään tapauksessa jättää seisomaan (sen toki tiesin) ja suola, juottaminen ja elektrolyytti on hyvä muistaa. Vinkki 7: kävelytä hevosta kisoja seuraavat pari päivää reippaasti, niin että se vertyy, juota hyvin ja anna elektrolyyttiä.

Harmittaako, ettet saanut hyväksyttyä suoritusta?

Ei todellakaan! Koimme päivän mittaan niin paljon kaikkea hienoa, että tekisin koko homman uusiksi milloin vain. Jalustimen hajoamiselle ja helteelle en mitään mahtanut eikä voitontahtoni mennyt Reetun hyvinvoinnin edelle. Sitä paitsi: mitä yhdestä rusetista, kun näillä näkymin Reetu pääsee koristamaan Hevoshullua Muuli-artikkelin kylkeen! Rusetteja on maailma täynnä, mutta kuinka moni poni pääsee Hevoshulluun?

Kuvat: Maiju Aaltonen (IG: Winnie the Haflinger)

3Herättikö tämä ajatuksia? Ota kantaa somessa!

2 Comments

  • T

    Eksyin blogiisi eilen, ja luin kertaistumalla kaikki kirjoituksesi. Tykkään todella paljon kirjoitustyylistäsi ja aitoudestasi. Todella mukavaa kesää teille, vaikutatte huippukaksikolta!

    • piia

      Voi kiitos, olipa sydäntä lämmittävä kommentti! Jo pelkästään tämän voimin naputtelen vielä monet blogikirjoitukset. 😄 Aurinkoista ja oikein mukavaa kesää sinullekin! 🌞

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *