Reetu valjastettuna
Ajaminen,  Reetun kuulumiset

Parhaat tärpit jakoon elokuun ajotunneilta

Olin sunnuntaina Reetun kanssa taas Markku Nymanin ajotunnilla, mistä kerroinkin jo edellisessä kirjoituksessani. Ajotunnit ovat osoittautuneet erittäin tarpeellisiksi ja tässä parhaat tärpit, mitkä olen tunneilla tähän mennessä oppinut!

Rutiini on avain kehittymiseen

Ensimmäisen ajotunnin jälkeen Make neuvoi, että minun kannattaa alkuvaiheessa ajaa Reetulla niin paljon kuin mahdollista. Uudesta, ihmeellisestä asiasta tulee harjoittelun myötä arkipäiväinen rutiini ja hevonen sisäistää helpommin uuden roolinsa ajohevosena. Kun ajaminen on tullut tutuksi, tahtia voi hidastaa ja ratsastaa taas enemmän pelkän ajamisen sijaan.

Kahden viikon ajan eli ajotuntien välissä ajoin Reetulla suunnilleen joka toinen päivä. Pidin ajokerrat aika lyhyinä, tein Maken antamat tehtävät ja lopetin, kun Reetu tuntui hyvältä. Tehojakson aikana kärryistä tuli Reetulle tuttu ja arkipäiväinen juttu. Se sai tärkeää harjoitusta myös varsinaiseen valjastamiseen ja onkin nyt helppo laittaa valmiiksi ilman apukäsiä.

Reilun viikon harjoiteltuani oloni oli kärryillä jo niin varma, että poistuimme saattajan kanssa tallipihasta ja kävimme kiertämässä tallia ympäröivän pikkulenkin. Kaikki meni hyvin! Kun Reetua jännitti, se tuttuun tapaan pysähtyi paikoilleen ihmettelemään, mutta jatkoi sitten matkaansa. Jännittäminen johtui ylipäänsä enemmän ympäristön tapahtumista kuin kärryistä.

Reetu ensimmäistä kertaa kentän ulkopuolella ajettuna
Ensimmäistä kertaa kentän aitojen ulkopuolella! Kuva: Mari Jokelainen

Reippaus on hyvä, hidastelu paha

Toisella ajotunnilla Make korjasi parilla reippaalla piiskanheilautuksella ongelman, joka omin päin harjoitellessa oli pahentunut kerta kerralta: aisojen väliin kotiuduttuaan Reetusta oli tullut laiskamato. Olin antanut sen madella, koska mitä jos siihen sattuu! Tai väsyttää! Tai jos kärryt painavat hirveästi selkään! Eläinparka. Muutaman kerran vedin kärryjä itsekin kentällä varmistaakseni, ettei vetäminen vaan tunnu pahalta. Ravinostoon meni pahimmillaan kokonainen kierros epätoivosta maiskutusta ja raipan läpyttelyä ja ravi loppui, kun Reetu niin päätti – eli muutaman laiskan askelluksen jälkeen.

Piiskan heilautus (huom! ilmassa!) teki Reetusta kuin taikaiskusta reippaan ponin! Sinne jäivät vaivat ja vaikerrukset! Reetu pukkasi pienen tyrmistyneen kiukkupukin mielestään täysin kohtuuttomasta palautteesta, minkä jälkeen lennähti raviin höyhenkevein askelin. Tuntui kuin koko poni olisi herännyt talviunesta. Sain Maken raipan lainaan, teimme tehtävät pääsääntöisesti ravissa ja ja Reetu kulki tosi kivasti pärskien välillä itsekin! Maken mukaan minun pitää työstää omaa auktoriteettiani ja olla tosissani, jos jotain pyydän. Muuten on turha pyytää.

Reetu sai Makelta kehuja siitä, että hakeutui välillä varsin hyvään muotoon, etenkin kulmissa ja ympyrällä. Parhaimmillaan Reetu kulki tosi hienosti ja tunsin kärryille itsekin, että olemme oivallusten äärellä. Kuten ratsastaessa, hyvä muoto ja tuntumalle tuleminen edellyttää sitä, että hevonen liikkuu itse eikä kuskinsa pusertamana.

Reetu ja minä ajotreeneissä
Sain maaniteltua avomieheni tallille kuvaamaan ajoharjoituksia. Eikös tässä jo näytetä ihan oikealta valjakolta!

Tuntumaa tarvitaan myös ajaessa

Arvatkaas mitä? Olen lörppäkäsi paitsi ratsain, myös ajaen! Valjakkotyyppisiä tehtäviä harjoitellessa on kuitenkin tärkeää, että pidän narut käsissäni: muuten ympyröistä, peruutuksista ja siirtymisistä ei tule mitään. Tuntuma on myös turvallisuuskysymys. Esimerkiksi ensimmäisiä raveja nostaessa on tärkeää, että suussa on tuntuma, jotta hevonen ei lähde ns. karkumatkalle vaan tietää itsekin, että on jonkun hallinnassa.

Make vinkkasi, että voin pitää ajo-ohjia käsissäni samalla tavalla kuin ratsastaessa (hyvä esimerkkikuva ohjasotteesta löytyy Ponin matkassa -blogista). Se auttoi heti saamaan paremman tuntuman. Sain myös ohjeen siirtää käsiäni vasemmalle, kun haluan kääntyä oikealle ja toisin päin. Kun käännän hevosta ympyrällä, on parempi vähän kutitella sisäohjalla kuin vetää tasaisesti. Make piti vetämään jäämistä ylipäänsä huonona asiana ja huomautti heti, jos en antanut Reetulle riittävästi ohjaa.

Uusien oppien avulla sain Reetuun ihan mukavan kontaktin ja ympyrät alkoivat näyttää ympyröiltä. Reetulle ja minulle alkoi muodostua yhteinen kieli kärryiltä käsin.

Ajotunnit ovat yhtä tärkeitä kuin ratsastustunnit

Jos olisin jatkanut Reetun opettamista omin päin, olisimme varmaan edistyneet, mutta hitaasti ja tehottomasti. Olisin ajellut silloin tällöin ratsastamisen ohessa (rutiini olisi jäänyt muodostumatta) enkä olisi uskaltanut tehdä juuri mitään, etten vain kiirehdi liikaa. Tuntuman olisin unohtanut kokonaan ja antanut Reetun laahustaa juuri niin hitaasti kuin se haluaa.

Valmentaja näki heti, että poni on valmis muuhunkin kuin liikkeellelähtö- ja pysähtymistreeniin. Jo ensimmäisellä kerralla teimme kentällä täyskaartoja, ympyröitä, peruutuksia ja haimme hyvää muotoa käynnissä. Se hämmästytti minua enemmän kuin Reetua, joka suoritti tehtävät mukisematta.

Seuraavalla tunnilla jatkoimme samoja tehtäviä, mutta pääsääntöisesti ravissa. Reetua ei kummallakaan tunnilla kurmuutettu yli sen jaksamisen rajojen vaan lopetimme, kun se oli suorittanut riittävästi, mutta ei ollut ihan poikki. Kuntoahan Reetulla on, se ei vaan mielellään väläyttele sitä muualla kuin maastossa. Minusta on hienoa, että molemmat ajotunnit lopetettiin hyvään hetkeen eikä tiettyyn kellonlyömään.

Tuleeko minusta nyt valjakkoharrastaja?

Reetu ja minä ensimmäistä kertaa aitojen ulkopuolella. Horisontissa näkyi Reetun mielestä hyvin epäilyttäviä hamppupaaleja!
Vaihtuvatko kultakärryt maratonvaunuihin? Kuva: Mari Jokelainen

Alkuperäinen tavoitteeni oli kouluttaa Reetu siihen pisteeseen, että voisin ajaa sillä rentoja hölkkälenkkejä maastossa. Kentällä jumppailun ajattelin hoitaa jatkossakin maasta käsin tai ratsastaen. Ajotunnit ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä ja alan kallistua sen kannalle, että jumppailu ajaen voisi olla ihan hauskaa.

Ajamisella ja ratsastamisella on yllättävän paljon yhteneväisyyksiä ja samat ongelmat heijastuvat molempiin lajeihin. Reetu ei muuttunut kentällä reippaaksi sillä, että vaihdoin satulan kärryihin. Maken valjakkoajotyyppisissä treeneissä olen kuitenkin saanut Reetuun kentällä sellaista eloa, mihin en vielä ratsain ole pystynyt. Lisäksi olen saanut jumpattua Reetua tehokkaasti molempiin kierroksiin, ilman että oma toispuoleisuuteni on vaikeuttanut Reetun liikkumista.

Uskon, että ajotreenit kentällä parantavat merkittävästi Reetun ratsastettavuutta ja myös kuuliaisuutta. Siksi meidän kannattaa harjoitella valjakkotyyppistä ajoa myös jatkossa, vaikken itseäni sen lajin harrastajana varsinaisesti näekään. Vastaus otsikon kysymykseen on siis ei, minusta ei ole tulossa valjakkoajajaa, mutta alan ymmärtää, mikä lajissa viehättää.

2Herättikö tämä ajatuksia? Ota kantaa somessa!

4 Comments

  • Sanna

    Tuommoinen ”tavoitteellisempi” jumppailu ja tehtävien teko ajaen varmastikin aikaansaa myös sen, että Reetu alusta alkaen oppii käyttämään kroppaansa oikein kärryjä vetäessään, eikä möngi menemään ”väärillä lihaksilla”. Ihan sama asia siis, mihin ratsunkin koulutuksessa pyritään. Ryhdikkyyteen, keskivartalon lihasten käyttöön yms.

    Vaikka sitten jatkossa haluaisikin lähinnä humputella kärryillä maastossa (tai maastoilla ratsain), on aina hyvä asia että poni on oppinut liikkumaan ”oikein” ja käyttämään oikeita lihaksia. Niin saa todennäköisesti pidempään ehjänä ja terveenä pysyvän harrastuskaverin 🙂

    • piia

      Hyvä pointti, tässähän se tekniikka tosiaan tulee hiottua sitten alkumetreillä jo kuntoon! Reetun päätoiminen homma on kuitenkin ratsun virka, joten on parasta, että myös ajaminen tukee samanlaista liikkumistapaa eikä kannusta esim. selättömänä hölköttämiseen.

  • Pallurablogi Jenni

    Tuntuupa tyhmältä edes sanoa tätä ääneen, mutta eipä ole edes käynyt mielessäni, että ajotuntejakin voisi ottaa! Pallurahan on myös opetettu ajolle kolmivuotiaana, mutta sillä ei ole pitkään aikaan ajettu sillä edellisessä kodissa ei ollut turvallisia, autottomia ajomaastoja eikä kentällä tarpeeksi tilaa. Minkäkokoinen kenttä teillä on?

    • piia

      Heh, on kyllä totta, että usein ajamisesta ajatellaan, että ei siihen tunteja tarvita, kärryt perään vaan ja menoksi. 🙂 Toki tilanne voikin olla silloin eri, jos hevonen on jo valmiiksi ajolle opetettu ja taittaa matkaa aina helppoja teitä pitkin. Koska ajaminen on kuitenkin Reetulle suht uusi juttu ja meidän ajomaastoissa on pakko osata esim. uukkari, tämä oli mainio vaihtoehto alkuun pääsemiseksi! Make varmisti myös, että Reetun varusteet ovat oikeanlaiset ja oikein säädetty. Esim. kärryihin nähden liian heppoisella tai löysälle jätetyllä rintaremmillä voi pahimmillaan kipeyttää hevosen selän.

      Meillä on käytössä 40×70 cm estekenttä ja omiin ajotarpeisiini toistaiseksi liian pieni 20x40m koulukenttä. Nyt kesän aikana ajoin Reetulla kesäteloilla olevassa hiekkatarhassa, joka taitaa olla estekentän kokoinen. Toivottavasti teillekin vielä järjestyisi jotain paikkoja, missä käydä ajamassa! Se on tosi mukavaa vaihtelua ratsastuksen rinnalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *