Yleistä

Ponin ja ratsastajan kuntokuuri

Reetua on tullut kuvattua viime kuukausina edestä, takaa ja sivulta enemmän kuin laki sallii. Lukuisista kuvista on se etu, että Reetun laihtumisprojektia on ollut helppo seurata. Kun hevosensa näkee lähes joka päivä, vaivihkaisille muutoksille helposti sokeutuu ja tuntuu, ettei mitään tapahdu. Kuvista kuitenkin huomaa, että syysversio Reetusta on ihan erinäköinen kuin alkukesän laitumella pöhöttynyt Reetu.

Reetun pötsin sulatusprojekti

Kun kävin talvella koeratsastamassa Reetun, se oli minusta ihan normaalipainoinen. Eläinlääkärikin antoi sille nuivista kommenteistaan huolimatta kohtalaisen kuntoluokituksen 3.5 / 5. Kevään koittaessa Reetu pääsi laitumelle ja keräsi kilonsa ennätysnopeasti, vaikka laidun oli aika köyhä ja Reetu oli siellä vain päivisin. Ensimmäinen tehtäväni tuoreena hevosenomistajana oli aloittaa ponin laihdutuskuuri.

Tästä lähdettiin, eka päivä uudella tallilla. Kuva on kyllä muutenkin aika karsea kännykkäräpsy ja antaa todellista huonomman kuvan.  Tallinpitäjän samana päivänä ottamat otokset paljon imartelevampia.


Siirsin Reetun ns. läskilaitumelle, jossa tallimme hyvät rehunkäyttäjät viettävät kesänsä. Läskilaidunporukka syö toisten hevosten jo valmiiksi kaluamia laidunlohkoja, jolloin syötävää ei ole niin paljon. Siten sain säännösteltyä Reetun päivittäistä ruokamäärää vähäisemmäksi ilman, että minun tarvitsi eristää sitä muista. Toinen vaihtoehto olisi ollut siirtää Reetu yksin ulkokarsinaan ja säännöstellä sen syömisiä ruokinta-automaatin avulla, mutta se tuntui sosiaaliselle ponilleni liian kovalta ratkaisulta.

Reetu sai laidunkauden ajan vähäsokerista kivennäistä, suolaa, MSM:ää ja elektrolyyttejä reilun desin päivässä. Ei mitään muuta, ei porkkanan porkkanaa. Kun koulutin Reetua, palkkasin sitä alkuun normaaleilla, pilkotuilla hevoskarkeilla, mutta vaihdoin nekin jokin aika sitten Hööksin sokerittomiin versioihin. Kauraa ripottelin sen päiväannokseen lähinnä koristeeksi pinnalle enkä ole enää antanut sitäkään vähää.

Reetun liikunta oli koko kesän ajan käyntipainotteista maastoilua. En halunnut rasittaa sitä liikaa jo senkään vuoksi, että kavioiden asentoa oli muutettu niin paljon lyhyessä ajassa. Reetu kulki muutaman kerran viikossa puolentoista tunnin maastolenkeillä vaihtelevissa maastoissa: se kiipeili hiekkamontuilla, nosteli koipiaan juurakkoisilla metsäpoluilla ja hölkkäili laukkaputkella. Välillä olin selässä, välillä hölkkäsin ja kiipeilin itsekin vierellä. Helteiden takia Reetu kylpi hiessä aina lenkkien jälkeen, mistä olin iloinen – aineenvaihdunta ainakin toimii!

Syyskuun alussa mahaa on edelleen, mutta Reetu näyttää nyt yleisesti ottaen terveemmältä kuin alkukesästä. 


Nyt syksyn tullen sovin vuokraajakaverini kanssa, että pistämme uutta vaihdetta silmään. Reetu jaksaa nyt kävellä vaikka kuinka pitkiä matkoja, mutta on muuten vähän voimaton. On aika laittaa vähän lisää pökkyä pesään: pitkiä suoria ravissa ja laukassa, mäkitreeniä ja takaosaa vahvistavia koulutunteja siinä määrin, kun Reetu jaksaa niistä motivoitua. Tarvitsen tunteja myös itse, koska tässä vaiheessa oman osaamiseni rajallisuus muodostuu esteeksi. En ole ikinä ollut ratsain kovin kummoinen hevosten personal trainer, olen enemmän vain sellainen hevosenhalaaja ja hidas tössöttelijä.

Yllätyskäänne: oma kuntokuuri!

Oho, urheileeko se?

Edellisessä blogissa olen kertonut omista keuhko-ongelmistani, joiden vuoksi olen ollut parissa leikkauksessa. Valitettavasti kukaan ei voi taata, etteikö vaiva joskus vielä uusisi. En ole koskaan ollut mikään urheiluhullu, mutta tapahtuneen jälkeen rupesin suorastaan varomaan ylenpalttista hengästymistä. Mitään fyysistä estettä rasitukselle ei tietenkään ole, mutta kun kroppa on pari kertaa pettänyt, alkaa helposti pelätä, että kaikki epämukavuus on merkki vaarasta.

Viime keväänä sitten jotenkin vain virkistyin. Rupesin lenkkeilemään ratsastamisen lisäksi ensin kävellen, sitten pikkumatkoja hölkäten. En halunnut olla plösö, helposti väsyvä ratsastaja, joka hankaloittaa hevosensa liikkumista oman lihaskunnon puutteensa takia. Osallistuin työpaikkani hyväntekeväisyysjuoksuun ja hölkyttelin Töölönlahden ympäri pari kierrosta. Tajusin, etten kuole enkä saa sairaskohtausta, vaan päinvastoin hyvän olon.

Samoihin aikoihin sain uuden kännykän, joka laski askelia. Tajusin yhtäkkiä arkiliikunnan merkityksen ja rupesin tavoittelemaan sitä kuuluisaa kymppitonnin askelmäärää päivittäisessä arjessa. Rupesin kävelemään portaita viidenteen kerrokseen työpaikalle. Käytin askelmittaria avuksi myös Reetun liikuttamisessa: alle 10 000 askelen ei ollut kotiin tulemista.

Innostunut valmentaja ja masentuneet oppilaansa elokuun leirillä (oikeasti me vain keskitytään). Kuva: Sanna Lohenoja


Elokuisella ratsastusleirillä valmentaja mullisti käsitykseni lihaskunnosta toteamalla, että ratsastamiseen tarvitaan vahvaa keskivartalon tukea, mutta ratsastus yksinään ei kehitä sitä. Löysin ensimmäistä kertaa elämässäni motivaation lihaskuntoharjoitteluun. Avomieheni on jo vuosia ollut lihaskuntotreenin puolestapuhuja ja salitreenaaja, mutta ensimmäistä kertaa pyysin häntä tekemään minulle jumppaohjelman ihan vain itseni takia. Reilun kuukauden ajan olen jumppailut pari kertaa viikossa kotona kahvakuulan, leuanvetotangon ja kuminauhojen avulla. Lisäksi hölkkäilen aina kun suinkin ehdin.

Leukoja en pysty vetämään ilman kuminauhaa ja punnerrusvoimani on suoranainen vitsi, mutta kyykyt sujuvat jo ihan mukavasti. Viiden kilometrin hölkkä hujahtaa ilman ponnisteluja ja hiekkamonttuja jalan kiipeillessä Reetu väsyy nopeammin kuin minä. Jaksan ratsastaessa pitää itseni paremmin suorassa kuin ennen: siinä, missä Pepe kippasi minut etukenoon, hidas Reetu puolestaan kallistaa takakenoon. Jumppailun ansiosta jaksan pitää itseni paremmin suorassa. Reetun ostaminen johti siis yllättäen omankin kuntoni kohenemiseen!

3Herättikö tämä ajatuksia? Ota kantaa somessa!

4 Comments

    • Piia

      Kiitos! Yllättävän nopeasti ne pahimmat läskit lähti. Ensin tuntui pitkään (ja mittanauhan mukaan myös näytti), ettei mitään tapahdu, mutta yhtäkkiä Reetu vaan alkoi näyttää erilaiselta. Tarkkana pitää vaan olla jatkossakin, koska Reetu on sitä tyyppiä, joka lihoo palloksi silmänräpäyksessä! Sen ruokahalulla ei oo mitään asiaa runsaalle laitumelle kyllä enää ikinä.

  • Noora

    Bondi oli laitumella kesällä pari kuukautta, mutta kyllä sekin lihosi aika lailla. Laitumelta lähti 5 viikoksi ratsuttajalle hiekkatarhaan. Takaisin tuli kyllä sporttinen poni, eli äkkiä se laidunpöhö lähti. Nyt on kyllä taas tullut vähän ylimääräistä kun tarhakaveria lihotettiin näyttelyyn ja syövät aamu- ja päiväheinät yhdessä.

    Muuten, kun kyselit blogien perään aiemmin ja kommentoinkin sinne, niin unohdin kysyä onko kultainenponi.blogspot.com tuttu 😉

    • piia

      Onpa hyvä, että Bondin tapauksessa oli kyse vaan nopeasti sulavasta laidunpöhöstä! 🙂 Reetussa läski tuntui ensin istuvan tosi sitkeästi kiinni, mutta kun muutosta parempaan alkoi tapahtua, se tapahtui aika vauhdikkaasti. Ja hei, tuo blogivinkki oli ihan paras, meni saman tien lukulistalle. En oikeasti ollut edes tajunnut, että teilläkin on blogi! 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *