Reetun kuulumiset,  Yleistä

Purista kivi oliivista ja muita ratsastusharjoituksia hitaan hevosen kanssa

Olen kirjoittanut blogiin aika vähän ratsastamisesta tai mitä tunneilla Reetun kanssa tapahtuu. Siihen on pari syytä: en koe olevani erityisen hyvä ratsastaja ja toisaalta seuraan itsekin mieluummin blogeja, jotka keskittyvät hevoseen kokonaisvaltaisesti eivätkä vain tuntien analysointiin.

Reetu on ollut sen verran spesiaali tapaus ratsastaa, että jonkinlaiselle ratsastamiseen keskittyvälle koosteelle on varmasti paikkansa. Tiedättehän ne ratsastuskoulujen laiskat ponit, jotka hyytyvät keskelle kenttää, eivät reagoi pohkeeseen tai raippaan ja vauhdikkainta, mitä niistä saat irti, on pieni köpöravi? Sellainen olisi Reetu ratsastuskoulussa.

Reetussa on kuitenkin myös toinen puoli: herkkä, kevyt ja yritteliäs. Kentällä ja maneesissa sitä puolta on ollut vaikeampi kaivaa esiin, koska Reetu on niin henkeen ja vereen maastoponi. Olemme kuitenkin edistyneet koko ajan ja nyt ajattelin pilkkoa vähän osiin, mitä kaikkea olemme tehneet. Jospa siitä olisi apua ja inspiraatiota muidenkin hitureiden omistajille!

Fyysinen epämukavuus pois

Kun hevonen ei halua liikkua, syy on usein muu kuin se, ettei hevosta huvita. Pahimmillaan hevoseen voi sattua, mutta hyytymiseen voi johtaa myös vääränlaisten varusteiden aiheuttama epämukavuus tai se, ettei hevonen pysty pyydetyn tehtävän suorittamiseen tai ymmärrä, mitä siltä halutaan.

Olen jo aiemmin kertonut blogissa, mitä kaikkea Reetun elämässä muutin varmistaakseni, että sen on fyysisesti hyvä olla. Se asuu pihatossa, kavioiden virheasento on korjattu, sitä on hierottu ja laihdutettu, satula on vaihdettu ja kuolaimet jätetty tilapäisesti pois. Kun oli varmaa, ettei Reetulla ole fyysistä estettä normaalina ratsuna toimimiseen, rupesin opettamaan, että kentällä on oikeastaan kiva olla.

Hyödynsin Reetun maastoiluintoa ja rupesin tekemään sen kanssa Working Equitation -henkisiä harjoituksia. Reetu innostui tehtävistä todella ja syksyn tullen olimme siinä tilanteessa, että kun annoin estekentällä pitkät ohjat, se lähti omatoimisesti suorittamaan rataa.

Ilman WE-tehtäviä Reetua oli kuitenkin edelleen vaikea motivoida etenkin käyntiä kummempiin askellajeihin: se juoksi kyllä mielellään muutaman askeleen, mutta totesi sen jälkeen, että on palkkansa ansainnut ja pysähtyi. Jäin junnaamaan kehityksessä paikalleni, kun palkkasin sitä aina samanlaisesta suorituksesta enkä nostanut kriteeriä. Ponista oli tulossa polettiponi, joka juoksee muutaman askelen ruokapalkan voimalla ja vaatii sitten lisää palkkaa liikkuakseen. Ei hyvä.

Lisää liikettä!

Talven tullen oli aika siirtyä maneesiin jatkamaan koulutreenejä. Valmentaja ratsutti Reetua pari kertaa ja totesi, että Reetu on oppinut reagoimaan hyvin pohjeapuun käynnissä, mutta ravinostot eivät ole hyviä. Reetu nosti ravin raskaasti hypähtäen eikä selän läpi liikkuen. Raippamerkistä se sulkeutui kuin simpukka.

Opetimme Reetulle uuden eteenpäin pyytävän merkin, sään naputtamisen sormella. Kun Reetu lähti liikkeelle tai lisäsi liikettä säkää naputtamalla, se sai palkan ja nosti ravin paljon paremmin. Noston laatu parani kolmesta syystä:

  1. Reetu oppi, mitä merkillä tarkoitetaan ja nosti ravin omaehtoisesti, ei vain pakenemalla painetta.
  2. Kun olimme löytäneet aktiivisen käynnin ennen raviin siirtymistä, Reetulla oli jo valmiiksi oikeat lihakset aktivoituina.
  3. Säännaputustehtävä oli hyvä tehtävä omien jalkojeni kannalta: kun en tehnyt niillä mitään, en häirinnyt tai puristanut Reetua ja sen oli helpompi nostaa hyvä ravi.

Huomasimme pian, että apu, jota ei voi vahvistaa, ei yksinään riitä. Kun kriteerin yritti nostaa siihen, että Reetu etenisi, kunnes toisin pyydetään, olimme taas siinä tilanteessa, että Reetu ravasi pari askelta ja jäi tyytyväisenä odottamaan palkkaa. Sormen kevyt naputus oli kuin hyttysen ininää siinä vaiheessa. Koska Reetu ei enää vaikuttanut sulkeutuneelta tai vastentahtoiselta, päätimme, että voimme alkaa vaatia enemmän.

Bambukeppi ja oliivipohkeet

Muutama viikko sitten aloitimme Reetun tunnin maasta käsin. Otimme avuksi bambukepin, joka on raippaa selkeämpi merkintantoväline eikä Reetulla ollut ennakkoasenteita sitä kohtaan. Bambukeppi ei ole lyömäväline vaan pitkä, kapea etusormen jatke, jolla on mahdollista antaa tarkkoja merkkejä.

Laitoimme Reetun liinaan ympyrälle työskentelemään. Naputin bambukepillä Reetun säkää ensin pari sekuntia ihan kevyesti kuten sormella aiemmin, sitten pari sekuntia vähän kovemmin. Jos Reetu ei silti lähtenyt liikkeelle tai lisännyt liikettä, huidoin kepillä ilmaa tai nakutin maata niin lennokkaasti, että Reetu liikkui. Se ei kovin vähästä hätkähdä, joten eleeni saivat olla ensin aika näyttäviä.

Heti, kun Reetu edes ajatteli liikkumista, valmentaja ohjeisti vapauttamaan kaiken paineen, niin että siirsin katseeni ja rintamasuuntani pois hevosesta ja laskin kepin alas. Sitten vain kävelimme yhdessä väistättäen ympyrällä välillä ulos ja välillä pienentäen ympyrää. Ruokapalkan aika oli sillä hetkellä, kun Reetu kulki omalla moottorillaan tasaisesti kyseenalaistamatta sitä, onko liikuttava vai ei.

Selästä käsin yhdistimme bambukepin naputukset pohkeisiin. Ensin pyysin lisää liikettä bambukepin naputuksella ja jos reaktiota ei tapahtunut, annoin kevyesti pohkeita. Opettaja kehotti antamaan ravia nostaessa pohkeet, jotka eivät naputa vaan puristavat tasaisesti kuin yrittäisin saada oliivin kiven purskahtamaan ulos oliivista. Pääsimme nopeasti siihen tilanteeseen, että Reetu nosti ravin ja pysyi siinä, kunnes toisin pyydettiin. Tätä olemme nyt harjoitelleet sekä omin päin että viime viikkojen tunneilla ja se toimii!

Anna ponin epäonnistua

Yksi Reetu-projektin hienoimmista ahaa-elämyksistä on tähän mennessä ollut tunti, jolla opin, että nuori hevonen saa kokeilla, mikä kannattaa ja mikä ei! Ratsastuskouluissa selkäytimeeni on iskostettu, että jos ratsastaja tuntee, että hevonen aikoo himmailla, siihen on reagoitava heti ja pyydettävä hevosta eteenpäin.

Nuorella hevosella, joka vasta opettelee ratsun hommia, tilanne on toinen kuin koulutetulla: se saa tehdä virheitä, jotta voi oppia, mitä huonosta valinnasta seuraa ja mikä on parempi vaihtoehto. En naputtanut Reetun säkää tai puristanut pohkeita heti, kun se alkoi vähän hidastaa. Vasta, kun vauhti hyytyi lähes pysähdykseen asti, pyysin Reetua eteenpäin.

Reetu sisäisti nopeasti perinteisen negatiivisen vahvistamisen periaatteen: se sai olla rauhassa, kun ravaili eteenpäin ja pysähtymisestä seurasi bambukepin naputusta ja oliivipohkeet. Pääsimme keskittymään omaan istuntaani, kun Reetu ravasi tasaisesti ympyrällä kuin kone. Viime tunnilla opettaja totesi, että Reetu alkaa näyttää jo ihan ratsuponilta ja liikkuu nyt koko selän läpi!

Tärkein oppimani läksy on tämä: laiskan hevosen kouluttamiseen ei ole oikotietä. Voit potkia ja raipattaa hevosta maailman tappiin ja saat sen ehkä näennäisesti tottelemaan, mutta liikkeen laatu ei ole hyvä ja tekemisen ilo loistaa poissaolollaan. Näennäisesti hidas tie, joka perustuu johdonmukaiseen kouluttamiseen, on lopulta aina se nopein tapa.

Vinkkejä tahmean hevosen aktivoimiseen

  1. Varmista, että hevonen pystyy suorittamaan pyydetyn eikä esim. jokin fyysinen kipu tai epämukavuus estä sitä.
  2. Varmista, että hevonen ymmärtää, mitä siltä pyydetään.
  3. Ole johdonmukainen siinä, mitä pyydät ja siitä, mistä palkkaat tai vapautat paineen. Muidenkin, jotka hevostasi käsittelevät, tulisi käyttää samoja metodeja ja tehdä samantyyppisiä harjoituksia. Silloin hevonen ei hämmenny ristiriitaisten pyyntöjen viidakossa.
  4. Älä häiritse hevosta istunnallasi! Varmista, etteivät jalkasi vispaa tai nalkuta, kädet vedä suusta tai keskikroppasi hölsky löysänä. Jos ratsastaisin Reetulla näin nalkuttavilla pohkeilla kuin Pepellä tässä videossa, Reetu ei liikkuisi metriäkään.
  5. Vapauta paine nopeasti, jo ajatuksesta! Mitä hitaampi hevonen on, sitä tärkeämpää on vapauttaa paine nanosekunnissa, kun hevonen tekee oikein.
  6. Muista kiittää: rapsuttaen, ruokapalkalla, kehuen, tyyli on vapaa! Pidä oma asenteesi iloisena ja kannustavana, koska hevosesi aistii sen kyllä.
  7. Älä haahuile kentällä. Jos haluat jutella toisten ratsastajien kanssa tai haaveilla, taluta hevostasi mieluummin kuin ratsastaisit sillä. Hyytyvällä hevosella ei kannata ratsastaa kentällä yhtään sellaista askelta, jossa oma ajatuksesi ei ole mukana. Muuten huomaat istuvasi taas virtahevon selässä.

(Tiedän, ei ole helppoa!)

Kuvat: Mari Jokelainen

7Herättikö tämä ajatuksia? Ota kantaa somessa!

2 Comments

    • piia

      Voi, kiitos! 🙂 Vähän harmitti, kun ei ollut aiheeseen liittyviä kuvia, mutta tallikaveri lupasi auttaa. Tulevina viikkoina tulossa myös siis kuvamateriaalia siitä, kuinka käytännössä huidon Reetua bambukepillä. 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *