Oma hevonen

Unelma omasta hevosesta ei ole mahdoton

Pohdin aikoinaan vanhan blogin puolella sitä, onko oma hevonen jokaisen saavutettavissa oleva unelma. Päätin julkaista tekstin uudestaan päivitettynä versiona, koska aihe on ajankohtainen edelleen.

Yleinen käsitys tuntuu olevan, että hevosharrastus on vain rikkaiden etuoikeus, johon normaali- tai pienituloisilla ei ole mahdollisuutta. Jokainen hevosenomistaja on varmaan joskus kuullut tutuiltaan kommentin: “Mutta, eikö hevosen pitäminen ole kamalan kallista?”.

Hevosenpito on kieltämättä kallista ja siihen saa uppoamaan pääkaupunkiseudulla helposti tonnin kuussa. Oma hevonen on ollut minulle kuitenkin aina suuri haave ja hevoskuume jatkuva olotila. Se alkoi kymmenvuotiaana, rauhoittui muutamaksi vuodeksi, kun sain Penni-ruunan, ja palasi taas aikuisena pahempana kuin koskaan. Nyt minulla on jo kolmas oma hevonen, mistä olen joka päivä kiitollinen.

Koska oma hevonen vie valtavasti aikaa ja rahaa, monista asioista olen ollut valmis myös luopumaan. En juuri matkustele Ruotsia kauempana, ajele uudenkarhealla autolla tai asu 200 neliön lukaalissa. Lapsia minulla ei ole, mikä takaa myös tietynlaisen vapauden harrastaa näin intensiivisesti. Harrastus on jo sanana vähän turhan kevyt ilmaisu hevosenomistajan arjen kuvaamiseen. Kyseessä on pikemminkin elämäntapa.

Monet nuoruuden hevoshullut kaverini ovat todenneet kaihoisasti, että kyllä hekin vielä joskus hevosen hankkivat, kun elämäntilanne sen taas sallii. Itse en usko, että näin pöhkölle harrastukselle tule koskaan sopivaa hetkeä. Elämässä on vain raivattava tilaa hevoselle, jos sellaisen todella haluaa. Elämäntilanne harvoin muuttuu otollisemmaksi odottamalla, paitsi jos opiskelee tai käy parhaillaan jotain muuta isoa mullistusta elämässään läpi. Ei kukaan voi ohjata elämäänsä täysin siihen suuntaan, mihin haluaisi, mutta yrittäminen ainakin nostaa onnistumisen mahdollisuuksia.

Kun päätin hankkia toisen oman hevoseni, vaihdoin työpaikkaa, kävin läpi siedätyshoidon heinäallergiaan ja säästin melkein vuoden omaa hevosta varten. Vapaa-ajallani juoksin ratsastustunneilla ja -leireillä oppiakseni mahdollisimman paljon ennen oman ostamista. Se oli pitkä projekti, mutta jos olisin jäänyt haaveilemaan, haaveilisin vielä tänä päivänäkin. Niin ihania kuin unelmat ja haaveet ovatkin, suunnitelmat toimivat paremmin.

Unelmien toteutumisen resepti on minusta se, että tärkeitä asioita on priorisoitava, vähemmän tärkeistä luovuttava ja järjestettävä unelmat aikajanalla vierekkäin, ei päällekkäin. Matkan varrella tarvitaan malttia siihen, että maali häämöttää, vaikka projekti veisi vuoden tai yli.

Mitä suurempi unelma, sen suurempi on yleensä myös sen hinta. Aikuiseen elämään mahtuu hevoshaaveiden lisäksi monia muitakin tavoitteita ja haaveita, jotka usein jyräävät tärkeysjärjestyksessä ohi. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta se ei myöskään tarkoita, että hevoset olisivat vain eliitin etuoikeus. Minä olen ainakin ihan tavallinen. Halusin vaan tosi kovasti oman hevosen, joten raivasin sille tilaa kaikin mahdollisin konstein – ja onnekseni onnistuin.

Kuva: Sanna Lohenoja

0Herättikö tämä ajatuksia? Ota kantaa somessa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *