Yleistä

Vuodenajat eivät ole vihollisia

Nyt on se aika vuodesta, kun monien hevosharrastajien pinna on kireällä. Kun ympärillä on pelkkää peilijäätä ja maneesit tupaten täynnä, on vaikea liikuttaa hevosta kovin monipuolisesti tai edes tehokkaasti. Maastoihin ei välttämättä pääse ja hevoset keräävät ylimääräistä virtaa.

Vuodenaikoihin ei kannata kuitenkaan suhtautua kuin viholliseen, vaikka joskus harmittaisikin. On hienoa, että meillä on Suomessa neljä vuodenaikaa. Kun hyväksyy vuodenaikojen vaihtelut ja sovittaa ne osaksi hevosharrastustaan, hymy irtoaa herkemmin jopa siellä ruuhkaisessa maneesissa – koska kevät on jo nurkan takana!

Pepen kanssa opin vähän liiaksikin harrastamaan aina olosuhteiden mukaan. Reetua ei pieni myrskytuuli häiritse, joten voin ratsastaa sillä paljon vapaammin. Ajattelinkin vähän valottaa, miltä oma hevosvuoteni näyttää!

Kevät

Kevät voi olla myös hevosenostoaikaa. Tässä juoksuttelen Reetua ennen sen toista ostotarkastusta keväällä 2018.

Kevät on hevosharrastajan parasta aikaa, ja hei, se on jo ihan ovella! Este- ja koulukentällä voi taas ratsastaa normaalisti, pitkät ja reippaat maastot kutsuvat ja ajatus maneesista alkaa tuntua tunkkaiselta. Keväisin olen usein edistynyt hevosen selässä isoissa asioissa, joita olen sitten loppuvuoden lähinnä hionut.

Hevosten karvanlähtö alkaa ja on aika kaivaa hikiviila ja harjakivi esiin kaappien kätköistä. Nastoista (kenkien, auton ja hevosen) voi luopua ja jättää toppavaatteet odottamaan seuraavaa talvea – kuin olisi laihtunut kymmenen kiloa! Valoa riittää iltaan asti, joten vielä työpäivän jälkeen voi lähteä kaverin kanssa maastoon tuulettamaan päätään.

Kevääseen kuuluu oleellisesti myös messut. Helsingissä järjestetään Horse Fair ja Tampereella Hevoset-messut. Todennäköisesti käyn tänä vuonna molemmissa, mutta Tampereen messuille olen ostanut jo liput.

Kevät on valmentautumisen, treenaamisen, maastoilun ja messujen aikaa.

Kesä

Kesä on rentoilun ja leirien aikaa.

Suomen kesä voi olla mitä tahansa jatkuvasta myrskytuuli-kaatosateesta käristyskupoliin, kuten viime kesän hellepiikkiä lempeästi kutsuttiin. Harrastamisen laatu riippuu siitä, mitä säiden herrat meille suovat.

Kesä ei ole suosikkivuodenaikani, koska siihen sisältyy laidunkausistressi (siis minun: pärjääkö hevonen kylmässä / kuumassa / sateessa / paisteessa / lihooko / laihtuuko). Maastoilu on mukavaa heinäkuun puolelle asti, kunnes paarmat hyökkäävät kimppuun. Onneksi paarmojen aika on vain pari hassua viikkoa, minkä jälkeen ne häviävät yhtä nopeasti kuin tulivatkin.

Kesällä voi osallistua leireille joko omalla tai lainatuilla ratsulla. Viime kesänä pakkasimme tallikaverini kanssa hevoset ja koiran mukaan ja lähdimme istuntaleirille Lopen lähelle. Tänä keväänä/kesänä olisi tarkoitus käydä parillakin eri leirillä Reetun kanssa. Olen vuosien varrella osallistunut istuntakursseille myös kotitallilla, ennen omaa hevosta käynyt ratsastuskoulujen kesäkursseilla ja viihtynyt ulkomailla asti kavioliittoretkellä Unkarin El Bronco -länkkätilalla.

Kesän avainsanat ovat laiduntaminen, rentoilu, maastoilu ja leirit.

Syksy

Syksyllä ollaan timmejä ja urheillaan.

Syksy on kevään ohessa toinen suosikkivuodenaikani. Ötökät eivät kiusaa, aurinko ei paahda kenttää saunaksi, laidunkausi päättyy ja hevosilla on taas intoa liikkua. Koska pidin aikoinaan Pepeä ja nyt Reetua legendaarisella läskilaitumella (=toisten hevosten valmiiksi syömillä lohkoilla), ponini ovat olleet syksyisin fyysisesti parhaassa kunnossa.

Hämärtyvissä syysilloissa on oma tunnelmansa ja ainakin täällä Etelä-Suomessa voi vielä lokakuussakin olla yllättävän lämmintä. Syksy on loistavaa aikaa maastoilulle oikeastaan siihen asti, kunnes hirvenmetsästyskausi alkaa.

Alkusyksy on heittämällä parhaita hevosteluaikoja, mutta loppusyksy pahin. Ahdistavin hetki on se, kun kelloja siirretään tunti taaksepäin ja alkaa talviaika. Ei riitä, että on kylmää, märkää ja koleaa – jatkuva pimeys nielaisee sisuksiinsa eikä siinä muuta voi kuin yrittää selvitä päivä kerrallaan. Niin, ja mennä maneesiin. Lohtua synkkään vuodenaikaan tuovat jokaviikkoiset valmennustunnit ja lähestyvä joulu vapaineen.

Syksyn avainsanat ovat valmentautuminen, maastoilu ja maneesi.

Talvi

Talvella maneesi on ahkerassa käytössä, mutta onneksi myös maastoihin pääsee tarpomaan (Ja kyllä, Reetu on lihonut ja sen suhteen pitää tehdä jotain. Jos lisääntynyt liikunta ei auta, Reetu on pakko ottaa pois vapaan heinän ääreltä). Kiitos kuvasta tallikaverilleni Sannalle!

Ennen en ollut talven ystävä, mutta pikkuhiljaa alan lämmetä sillekin. Kulunut talvi on ollut hevostelun kannalta oikein mukava, toki lukuunottamatta viimeaikaisia jäätikkökelejä ja harmitusta Reetun lihomisesta. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni ratsastamaan kunnon hangessa ja viipottamaan naapuritallin aurattua rataa pellon ympäri ison suomenhevosen perässä. Siinä kyllä pahinkin talviangstaaja virkistyi!

Reetu on selvästi talviponi, joka nauttii lumessa leikkimisestä ja hangessa tarpomisesta. Jouduin kuitenkin loimittamaan sitä enemmän kuin olisin halunnut, koska se ei ollutkaan niin kylmänkestävä kuin ulkomuodon perusteella olisin kuvitellut. Hierojan suosituksesta pidin sen loimitettuna, aina kun pakkasta oli enemmän kuin muutama aste, tuuli ja/tai taivaalta satoi jotain möhnää -käytännössä siis lähes päivittäin.

Loimitus aiheutti vähän harmaita hiuksia. Reetun loimikasa kasvoi kasvamistaan ja silti minusta tuntui, ettei loimia ole riittävästi. Kyttäsin kännykän sääsovellusta ja teippailin loimien reikiä höyrynsulkuteipillä. Jopa avomieheni oppi puhumaan sujuvasti kaulakappaleista, linereista ja loimien paksuuksista. Toivotan kevään ja kesän lämpimästi tervetulleeksi ihan jo sen vuoksi, että voin unohtaa loimittamisen. Toisaalta jään ilolla muistelemaan edistysaskeleita, joita talven valmennustunneilla otimme, koska ne olivat suorastaan mullistavia!

Talven avainsanat ovat loimitus, valmennus ja maneesi.

Entäs ne mahdottomat kelit?

Olipa kyseessä tappohelle, paukkupakkanen tai oma flunssa, vuoteen mahtuu väistämättä niitä päiviä, kun en vaan voi liikuttaa Reetua. Silloin olen antanut Reetun pitää vapaata, venytellyt sitä tai opettanut sille päivittäiseen käsittelyyn liittyviä taitoja.

Taannoisen flunssan aikaan totutin Reetun uudestaan pihaton hoitopaikkaan, jossa se jostain tuntemattomasta syystä rupesi jännittämään loppusyksystä. Loppupeleissä homma korjaantui parin päivän harjoituksilla, kun täysin kiireettömästi keskityin vain siihen, että Reetu tulee rentona ensin pihaton oviaukkoon ja lopulta perille asti.

Nyt Reetu on taas oma itsensä hoitopaikalla. Voin kytkeä sen molemmin puolin kiinni riimusta ja sulkea pihaton ulko-oven ilman, että Reetu kääntää korvaansakaan. En olisi välttämättä hoitanut asiaa kuntoon vieläkään, jos pakollista liikuntataukoa ei olisi tullut, kiireessä oli niin helppo laittaa Reetu valmiiksi ulkona puomilla.

Miten vuodenajat muokkaavat omaa hevosharrastustasi?  Mitä teet, jos kelit ovat kerta kaikkiaan mahdottomat?

3Herättikö tämä ajatuksia? Ota kantaa somessa!

4 Comments

  • Sanna

    Hyvin summattu! Hevosenomistaja kokee kyllä vuodenajat (ja etenkin erilaiset äärisäät) jotenkin paljon vahvemmin tunteella kuin hevoseton. Tai ainakin jos on tällainen vähän murehtimaan taipuavinen kuten meiksi.

    Kun olin vuoden ilman omaa hevosta, tuntui suorastaan vallankumoukselliselta, kun paukkupakkasilla tai syysmyrskyillä sai ajatella että ihan sama. Menen kotiin, laitan oven kiinni ja unohdan ulkona olevan kelin. (toki tietty ihan vähän murehdin hevosia omistavien kavereiden puolesta… 😉 Toisaalta kaikki ihanat, aurinkoiset päivät saivat mielen haikeaksi, kun ei päässytkään nauttimaan niistä oman hevosen selässä.

    Varsan omistaminen on kyllä siitä(kin) kivaa, että sen kanssa ei niin paljoa tule murehdittua säitä. Jos on huono ilma, ajattelen että siinäpä karaistuu. Ja jos hyvä, niin tiedän että siellä se painii kavereiden kanssa pihatossa, liikuttaa itse itsensä, eikä tartte edes pelätä että kenkä irtoaa 😀

    • piia

      Totta, vuodenajat tulee koettua tunteella, koska ne pitää oikeasti elää eikä voi tosiaan vaan laittaa ulko-ovea kiinni ja palata asiaan paremmalla säällä. 🙂 Hevoset palauttaa meidät siinä mielessä takaisin luontoon, mikä on toki hyväkin juttu ja osa koko harrastuksen lumoa. Ja todellakin ne aurinkoiset päivät on hevostellessa hienoja, etenkin ne vuoden ensimmäiset päivät, kun voi kaivaa teepaidan kaapista ja tarkenee ratsastaa siinä!

      Varsan omistamisessa tuntuu kyllä olevan paljon erittäin hyviä puolia. 🙂 Ja nyt voitkin taas nauttia lukemattomista ihanista, aurinkoisista päivistä Napsun kanssa, kun pitkä yhteinen taival on vasta alussa.

  • Liisa

    Tämä oli jotenkin ihanan lohdullinen ja toiveikas kirjoitus, juuri tänään masentelin tätä talvea (en tiedä miksi, keväthän on tulossa, ehkä jonkin näköistä kevätväsymystä pukkaa), ja kirjoitus tuli juuri sopivaan saumaan. Niin se juuri on kuin Sanna sanoi, hevosihmisille nämä sää ovat vielä paljon merkityksellisempi asia kuin normi-ihmisille. Ja Ihan samalla tavalla koen nämä vuodenajat, alkusyksy on ehkä se kaikkein paras hevosteluaika ja sen perään tuleekin se kaikkein kamalin, musta loppusyksy. Tai no jaa, kyllä tämä hiljattain koettu jääkausi taitaa viedä siitäkin voiton. Mutta toisaalta, rikkauttahan se on, että vuodenajat ovat erilaisia, olisi aika tylsää jos aina olisi samanlaista!

    Ja pian, aivan pian, on se mahtava fiilis, kun kenttä on sula, ja voi nauttia niistä ekoista ihanista kevätilloista ulkona. Ai että!

    • piia

      Pitkän talven jälkeen on ihan ymmärrettävää, että väsyttää ja kyllä jäätiköt harmittavat kieltämättä minuakin. Yritän kuitenkin nykyisin asennoitua hommaan niin, että vuodenajat kuuluvat tähän harrastukseen ja rytmittävät sitä. Kun ei taistele vastaan vaan elää mukana, jää aikaa murehtia muita asioita, joille ehkä mahtaakin jotain. 😀 Tänään on muuten helmikuun viimeinen päivä ja maaliskuuhan on jo kevättä -taas on yhdestä talvesta siis selvitty! Hyvä, me! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *